22. elokuuta 2014

Pullip Merl

Moips! :3

   Aluksi hiukan tietoa meikäläisestä.
Täällä kirjoittelee yksi blogimme postaajista. Olen Meiko-Star, 15-vuotias sekalainen ihminen. Pidän nukkeblogiani täällä: Monsteripäiväkirjat Lisäksi minulla on kirjoitusblogi (tarinoita, mietelmiä yms.) täällä: Letters from imagination
   Harrastan mm. nukkeilua, kuvaamista, bloggausta, kirjoittamista, imitointia, piirtämistä, leikkimistä, trampoliinilla hyppistä ja sen sellaista. :D Rakastan tutustua uusiin ihmisiin, esimerkiksi Miku, Luka ja Keskiö (tämän blogin muut kirjoittajat) ovat ystäviä, joihin olen tutustunut blogien kautta. :3

Seuraavaksi esittelen teille ihka ensimmäisen Pullip-nukkeni, mallia Pullip Merl! Neiti saapui eilen. Olen ollut eilisestä saakka nielu kipeänä, nuhassa ja kuumeessa, joten pallukkainen piristää tosi paljon päivääni! ♥ PULLIPIN NIMI PALJASTUU ESITTELYN LOPUSSA.



Noissa kuvissa Pullip on vielä kauniissa ja siistissä paketissaan. Avattuani postituslaatikon yllätyin Pullipin koosta (vaikka olinkin niitä jo miitissä nähnyt, eh -.-')!
   Tilasin Merlin Mollamaniasta 11.8. maanataina, ja se saapui jo 20.8. Aluksi luulin kuluvan 2 viikkoa varastoon tulemisessa - iloinen yllätys näin nopea saapuminen! Hintaa nukella oli 146,20 € (sis. toimituskulut). Mollamanian palvelu on erittäin hyvää, suosittelen! ♥

 Tässä on Pullip Merl avattuna! ^^ Voin kertoa, että hän on paljon suloisempi livenä kuin kuvissa.

 Ihanan söpöt kengät.

 Neidin koristenauhasta on sitten monta kuvaa, sillä se on niin yksityiskohtainen ja suloinen!


 En huomannut ottaa erikseen kuvaa tuosta pienestä klipsistä (kuvassa oikealla alhaalla). Noh, se näkyy monessa muussa kuvassa! :D

 Peruukki näyttää kuvissa enemmän luonnonpunaiselta kuin se oikeasti on. Mutta jokatapauksessa sävy on kaunis, ja peruukki on sileä ja melko hyvää laatua (miinuksena kuitujen "sähköisyys").

 Kokonaisuudessaan Merlin asu on ihanan yksityiskohtainen, mutta sopivan yksinkertainen! ^^ Paras Pullip maailmassa ♥

 Takin helmassa on upea rusetti.


 Päässä on valtava ja kaunis rusettiklipsi.




Neidin kuvaaminen/posettaminen inspiroi minua paljon, kuten huomaatte! :D
 

 Korvat ovat hupsun muotoiset.

 Merl löysi nallen unikaverikseen. Aww >.<


 Ja taas sitä nauhaa.

 Nauha pysyy kiinni nappien avulla.


 Alusmekko on jotain yli-ihanaa. Kuinka vekkulilta neitokainen näyttääkään se yllään!

 Tässä on takki, jossa pikkuiset napit.


 Söpöt sukat! :3 Ne ovat todella väljät, kuten kengätkin. Mutta ei se mitään!

Jalat :D

 Pikkuiset jalkaterät.

 Kämmenet ovat pienet myös.

 Kaulakoru on niin nätti, että minun oli pakko ottaa monta kuvaa siitä! Tuo avain on ihana yksityiskohta.



 Asun alla ovat hassut pöksyt.

Tyypin 4 Stock-keho. Stockin miinukset ovat ranteet (yrittävät alati irti), ja jalat (istumaan laittamisessa / pois ottamisessa täytyy olla tarkka. Jalat natisevat ja raksahtelevat liian helposti.). Näistä ongelmista huolimatta posetus on onnistunut melkolailla mutkitta. Polvet ja kädet toimivat ihan hyvin.
Olen tutkinut paljon tietoa Pullipeista ennen tätä. Moni vaihtaa obitsun, mutta saas nähdä... Nukelleni tämä keho on toistaiseksi ihan hyvä. :)
 
 Kulmakarvat ovat vaaleat.

 Kuten aina, Pullipin silmät sulkeutuvat/aukeavat tapeista ja katsovat oikealta vasemmalle keskimmäisestä tapista. Silmämekanismi on parhaimmistoa Pullipeiden ominaisuuksista!

 Profiilikortti.


 Ständi on valkoinen.

Tässä on kaikki Pullip Merlin mukana tuleva. Olen erittäin tyytyväinen ostokseeni!
Ennen vihasin Pullipeita, kunnes ystäväni Miku - Star muutti kaiken. Kiitos hänelle!
Suosittelen ehdottomasti tilaamaan palleroisen, jos olet sitä harkinnut.
 
Esittelyn lopuksi paljastuu neidon nimi, jonka keksin jo kauan sitten. Sukunimi on Mikun ehdottama.
Eerika Salena Denise Fiona Kasumi Hardy

Paljon kiitoksia lukijoille! ♥ 
Kommentteja? Ne piristävät päivääni. Kiitos! :)

19 kommenttia:

  1. Aivan ihana nukke♥♥♥♥♥ Nyt haluaisin itsekin pullipin. Paljon onnea rakas ystäväni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon, rakas Keskiö! Ja kyllä sinä saatkin. :) Terveisiä Eerikalta!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Teethän tänne vielä profiiliin Eerikasta?? :3

      Poista
    2. Kiitos paljon! Ja tottakai teen. Huomenna tai ylihuomenna. :3
      Lukakin voisi tehdä Carmenista! Se on niin ihana ♥

      Poista
  3. Sööööööööööööööööööööööööpö Eerika! ♥♥♥♥♥ :D

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana tämäkin neiti. Eerikan meikki ja peruukki ovat erittäin kauniit. Peruukikin näyttää todella hyvälaatuiselta. Ja sitten on viellä nuo stock vaatteet. Ne ovat aivan upeat! Neiti on itse täydellisyys<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä, face up, peruukki ja vaatteet ovat ihanat! ^^
      Eerika lähettää terveisiä. :3

      Poista
  5. Supersöpö Eerika :3 en malta odottaa miittiämme!

    VastaaPoista
  6. Pullip Merl on ihana
    Sulla ja Miku-Starilla on just ne pullipit jotka haluun

    VastaaPoista
  7. Tarkotan lukastarilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä on! Kiitos kommentistasi. :) Toivottavasti saat ainakin jommankumman noista! ^^

      Poista
  8. Suloinen Eerika! <3 Ja hänellä on noin monta nimeä! Onko jokaisen takana jokin tarina? : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Ja jep, halusin kunnon litanian. :D Julkaisen postauksen, jossa kerron tarkemmin neidistä. Mutta nimillä on tosiaan kaikilla tarina, sen voin jo kertoa! :)

      Poista
  9. Kiitos tuhannesti jokaiselle lukijalle! Teitä on jo 14. O__O Ja kiitos ihanista kommenteista! ♥♥

    VastaaPoista
  10. Onnea hirveästi pullipista! Tiesin että aiot ostaa pullipin! ;D Merl on ihana malli, se sopii sulle hyvin ja Eerika on täydellinen nimi sille! Onnea vielä kerran! ;333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! ♥ Ja onnea sinullekin tulevasta pallukkaisestasi. ^^

      Poista